keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

Meidän koti!

Taas on kulunut aikaa edellisestä postauksesta. Aioin kertoa kuulumisia videon muodossa, mutta tietokoneen kanssa ollut suuria ongelmia taas vaihteeksi. Välillä ei käynnisty ollenkaan ja välillä ei vain lataa. Oon käyttänyt Henrikin konetta, mutta kuvien ja videoiden siirtäminen koneelle on tuottanut tuskaa, koska oon niin vähän käyttänyt applen tietokoneita. Nyt kumminkin sain kaikki siirrettyä ja pystyn jatkamaan postailua entiseen tapaan. 
Muutto kiireet, töihin paluu, synttäri/tuparien järjestely ja koiranpentu on vienyt minun aikaa näiden parin viikon aikana. Nyt kaikki alkaa olla kotona paikallaan, viime lauantaina vietin minun synttärit ja tuparit samaan aikaan. Oon saanut nyt kuvattua teille meidän asunnon, blogiin laitan kuvina ja youtubeen kanavalleni tulee videona. Nyt syksyn saavuttua on taas uudenlaista energiaa niin blogille kuin kaikkeen muuhunkin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tervetuloa tutustumaan kotiimme! <3 Meillä on siis 3 huonetta ja keittiö, 80 neliötä.

ETEINEN




Eteiseen olis tarkoitus ostaa uusi matto ja laittaa peili seinälle, sitten alkaakin olla valmista.

KEITTIÖ






Keittiöön ihan ekana haluan kattolamppuun sopivat ikkunalamput. Ruokapöytä on vanhemmiltani ja jossain vaiheessa haluan siihen vielä ostaa valkoisen 6 hengen pöydän, mutta se on jossain tulevaisuudessa sitten. Maton haluan myös uuden, mutta nyt kun on Taiga vielä niin pieni ja vahinkoja sattuu niin päätin siirtää sen maton oston vähän myöhemmäksi, ettei se heti mene pilalle. 

PIENI HUONE


Tämä huone on vielä niin keskeneräinen kuin voi vain olla. Huoneeseen olis tarkoitus tuoda sänky/sohva yövieraita varten, sekä ikeasta semmonen ihana iso meikkauspöytä, tai mitä nyt keksinkin tänne. Tällä hetkellä huone toimii vaatteiden kuivaus paikkana ja romujen säilytyksenä. Tuo keittiön tuoli hajos, joten nostin sen vain tuonne, pois edestä. 

WC



Tähän oon oikeestaan ihan tyytyväinen. Puuttuu vain, joku hylly mihin saa saippuat, tuonne suihkun puolelle. Mustalle hyllylle pitäis myös keksiä joku muu paikka. 

 VAATEHUONE


Tässä tämä vaatehuone on tosi pieni ja tarkoitettu esim. ulkovaatteille. Tällä hetkellä oon nostanut synttäreitten takia ylimääräsiä tavaroita tuonne lattialle, mutta ne lähtee sieltä kun vain ehdin järjestää paremmin. 

OLOHUONE






Olohuoneeseen oon tosi tyytyväinen! Tuo takka on niin ihana. Siinä pystyy pitämään ihan oikeatakin tulta, jos haluaa. Tykkään kumminkin poltella siinä vain kynttilöitä. Löysin ikeasta nuo ihanat keinutuolit, hintaa oli vain 99kr/kpl. Oisin halunnut ne mustana, mutta oli ehtinyt jo loppua. Ne oikeastaan ettii vielä sopivaa paikkaa. Ikkunalle ois tarkoitus ostaa, joku viherkasvi ja Taigan leluille kori, muuta tähän ei oikeastaan tarvi. 

PARVEKE



Parveke oli tässä asunnossa aika huonossa kunnossa, uusi maalipinta tulisi tarpeeseen. Parvekkeelle ostan vielä pöydän sitten kun sopivan näköinen löytyy. Täällä en ole ehtinyt juuri istuskelemaan. Saa nähä jääkö se sitten ensi kevääseen/kesään. 

MAKUUHUONE





Makuuhuoneessa tykkään tosi paljon nuista liukuovista. Ainoa miinus on, että peti pitää olla aina hyvän näköinen, jos tulee vieraita, kun on tyhmän näköistä laittaa nuo ovet kiinni. Makuuhuoneeseen en oo oikeen kerinnyt miettiä kauheasti mitään. Jossain vaiheessa uudet yöpöydät, kun toinen nuista otti vähän osumaa, kun tuotiin muuttokuorma Kirunasta. 

Tämmöstä siis meillä tällä hetkellä. Koitin tehdä tästä postauksesta mahdollisimman lyhyen, mutta se ei ollut helppoa. Asunnosta puuttuu vielä tauluja, mattoja, koriste juttuja ja kukkia, verhot on lyhentämättä jne (lista on pitkä). Halusin kumminkin tulla näyttämään teille mitä olen saanut aikaseksi ja mihin minun aika on kulunut. Tälle viikolle tiedossa vielä ainakin yksi herkku reseptipostaus, jota kannattaa kokeilla!

Mitäs tykkäätte?

4 kommenttia:

  1. Tosi ihanan näköistä teillä! Ihana tuo takka systeemi, missä on nuo kynttilät.

    Terv. Jenni Pikkiö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) tykkään itekki tosi paljon tuosta takasta. Tulta vain en uskalla siinä oikeasti pitää, vaikka siinä kyllä sais.

      Poista
  2. On kyllä tosi nättiä. Oot saanu tosi paljon aikaseksi viikossa. Viihytte varmaan hyvin tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan me ainakin tähän asti viihdytty :)

      Poista