perjantaina, kesäkuuta 05, 2015

Toukokuun suosikkeja

Nyt ois aika käydä läpi toukokuun suosikkeja. Kuun aikana olen ostanut muutamia uusia kosmetiikka juttuja, joista olen saanut myös itselleni uusia suosikkeja. 


Ensimmäisenä esittelyssä hiuksille tarkoitettu Schwarzkopfin öljy. Aiemmin käytin semmoista suihkutettavaa öljyä, mutta sen loputtua ostin tämän. Laitan aina suihkun jälkeen märkiin hiuksiin, kädelle herneen kokoinen tippa ja levitetään latvoille. Minun mielestä latvat on taas ollut paljon paremmassa kunnossa. 


Aina talven jäljiltä kärsin huonosta ja kuivasta ihosta. Menin sitten käymään kicksissä ja siellä myyjä suositteli tätä Lumenen tuotetta minun iholleni. Olen huomannut, että tästä on ollut apua. Iho ei ole enään niin kuiva ja muutenkin paremmassa kunnossa ja tuntuu puhtaammalta. Oon kyllä tyytyväinen! 


Ensin tuo "meikkimuna", oon lukenut tästä paljon ja aattelin sitten itekkin kokkeilla. Tämä on ollut käytössä vain muutaman kerran, niin ihan tarkkaa arvostelua en vielä osaa antaa, mutta meikkivoide leviää tasaisesti tämän avulla. Iso ero levittää tällä munalla, kuin siveltimellä. Palataan tähän asiaan paremmin, kun olen saanut enemmän kokemuksia. 
Sitten on nuo maybellinin uudet pohjustusvoide ja meikkivoide. Nämäkin ovat olleet muutaman kerran vain käytössä ja ensivaikutelma on ihan hyvä. Haju näissä on kyllä tosi omituinen. 


Minulla oli kuukauden tauko hiusöljyn käytöstä, joten hiukset oli huonossa kunnossa ja takkuset. Tangle teezerin avulla on takut aukastu. Alussa en tykänny yhtään, mutta pitempi aikasen käytön jälkeen opin tykkäämään ja huomasin eron muihin harjoihin.


Lumenen koko vartalolle tarkoitettu voide. Talvella ja keväällä minulla on aina tosi kuiva iho ja olen alkanut tällä rasvailemaan joka kerta suihkun jälkeen. Pakkaus on riittoisa ja iho tykkää. Tuoksuu myös hyvälle.


Tämä on vilahtanut aiemminkin blogissani. Garnierin kasvovoide, tämä on tarkoitettu kuivemmalle iholle. Huomaan, jos suihkun jälkeen en käytä tätä niin naamaa kiristää ja tuntuu tosi epämukavalta, tätä kun laittaa niin paranee tunne heti.


Lumenen kasvovesi kasvoille, silmille ja huulille. Tällä saa helposti puhistettua meikin pois koko kasvojen alueelta, virkistää ja antaa pehmeän tunteen kasvoille. Pullo on riittoisa ja se riittää pitkään, vaikka käytän aamuin ja illoin. 


Loka Crush luonnon aineista tehty kivennäisvesi. Ei sisällä lisättyjä makeutusaineita, väriaineita tai säilöntäaineita. Näitä löytyy monta eri makua, itse tykkään mansikasta ja vadelmasta. Uskon kyllä, että näitä ei Suomesta saa, olen ostanut Ruotsin puolelta.

Onko teillä kokemuksia näistä tuotteista?

2 kommenttia:

  1. Mäkin käytän aina suihkun jälkeen hiuksille öljyä. Mä oon huomannu eron niin nopeasti, että on kannattavaa kyllä käyttää öljyä, hiukset näyttää paljon terveemmiltä. :-) Juuri tuosta sinun kyseisestä öljystä mulla ei oo kokemuksia, tällähetkellä mulla on käytössä kampaamosta ostettu öljy. Varmasti ne kaikki yhtä hyviä ovat! Ja oon kans tykästyny tangle teezer -harjaan. Tykkään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, että näyttää terveemmiltä. Mieki oon ostanu tuon öljyn joskus kampaamosta, mutta toukokuussa otin sen vasta käyttöön :)

      Poista